torstai 4. joulukuuta 2014

Meidän meremme – ja sen ohjelma

Tiistaina 2.12. se sitten aukesi: ei ainoastaan joulukalenterin toinen luukku, vaan myös Itämeren alueen uuden Interreg–ohjelman ensimmäinen rahoitushaku!

Olen saanut olla mukana alusta saakka ohjelman valmistelussa Suomen maakuntien edustajana. Ohjelmointikomitean ja sen task force –työryhmän kokouksia on ollut keväästä 2012 alkaen yhteensä 14. Viimeksi viime viikolla Varsovassa väänsimme viimeisiä pilkkuja kohdalleen ja hyväksyimme lopulliset hakemusasiakirjat ja –ohjeet. Työ on ottanut omansa, mutta kivaa ja palkitsevaakin on ollut. Työ jatkuu ohjelman seurantakomiteassa. Luulen, että saimme valmisteltua aika hyvän rahoitusvälineen, josta on vielä paljon iloa suomalaisille ja hämäläisillekin projektipettereille.

Itämeren alueen Interreg-ohjelman kautta jaetaan seuraavan viiden-kuuden vuoden aikana lähes 250 miljoonaa EU-rahoitusta kansainvälisille yhteistyöhankkeille.  Edellisestä kaudesta ohjelma on kasvanut jonkin verran, kun kansalliset rakennerahasto-ohjelmat samaan aikaan ovat romahtaneet jopa kolmanneksen. EU-rahoituksen osuus voi olla 75 % hankkeen kustannuksista. Kun valtio vielä osallistuu kansalliseen rahoitukseen, voi omarahoitusosuus jäädä alle kymmeneen prosenttiin. Melko houkuttelevaa.

Ohjelman painopisteet valittiin siten, että hankkeilla voidaan taklata erityisesti Itämeren alueeseen liittyviä kysymyksiä. Niinpä teemoina ovat innovaatiot, ympäristö ja liikenne, jotka sopivat mainiosti oman Häme-ohjelmamme tavoitteisiin. Yksi keskeinen tavoite on Itämeren tilan parantaminen, mutta tämä tarkoittaa koko valuma-aluetta, mikä on Hämeen kannalta tärkeää.

Itämeren alueen ohjelman hankkeissa on kumppaneita vähintään kolmesta maasta, mutta usein kumppanuudet ovat laajempia. Ohjelmaan osallistuvat maat ovat Suomen lisäksi Ruotsi, Tanska, Saksa, Puola, Viro, Latvia, Liettua sekä Norja, Valko-Venäjä ja Venäjä.
                         
Venäjästä olisikin niin paljon puhuttavaa. Venäjän delegaatio on ollut tiiviisti mukana ohjelman valmistelussa. Neuvottelut eivät olleet ongelmattomat ja moni niiden käänne on ollut helpompi ymmärtää jälkikäteen viime kuukausien tapahtumien valossa. Interreg-ohjelmat on toistaiseksi kuitenkin päätetty jättää pakotteiden ulkopuolelle ja venäläiset kumppanit voivat osallistua ohjelman hankkeisiin. Valmiiksi neuvotellun rahoitussopimuksen allekirjoittamista EU:n ja Venäjän välillä tosin voidaan joutua odottamaan.

Hämeen toimijat ovat hyödyntäneet kohtuullisen hyvin aiempia Itämeren alueen ohjelmia. Yhteinen tavoitteemme on saada jatkossakin aikaan hyviä hankkeita ja niitä pieniä, mutta merkittäviä muutoksia oikeaan suuntaan. EU-rahoituksen heruttaminen omaan maakuntaan ei ole itsetarkoitus, mutta käytettävissämme on nyt siihenkin oiva väline. Hämeen liitto on jatkossakin kernaasti tukemassa maakunnan Itämeren alueeseen liittyviä yhteistyöponnistuksia.

Lisää tietoa ohjelmasta, hakuohjeet ja kaikki tarvittavat asiakirjat löytyvät osoitteesta www.interreg-baltic.eu

Kirjoittaja Matti Lipsanen on Hämeen liiton kehittämisjohtaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti