tiistai 31. maaliskuuta 2015

Lannan ravinteet kiertoon - peltoon vai vesiin?

Tämän hetken kuuma peruna maataloudessa on ravinneomavaraisuus ja mm. lannan käyttö ravinteena pellolla. Laajemmalla skaalalla ravinteiden kierrätys on tärkeä pala biotaloutta, uusiutuvia luonnonvaroja ja kierrätettäviä materiaaleja hyödyntävää talousajattelua. Maataloudessa otetaan askel taaksepäin aikaan, jolloin ravinteet kierrätettiin tehokkaasti ja lanta oli arvokas osa peltoviljelyä.

Maatalouden ja vesiensuojelun yhdistäminen on ollut viime vuosikymmenet haasteellista, vaikka kummankin tavoitteet ovat olleet samanlaiset: pidättää ravinteet pelloilla. Monessa asiassa on jo onnistuttu, parhaimpana esimerkkinä fosforin peltotase, joka on laskenut 90 % 1980-luvun tasoon nähden. Haasteina taas ovat olleet mm. peltoihin kertyneet ravinteet, muuttuvat ilmasto-olot ja eroosio.

Entä tuoko ravinteiden kierrätyksen uusi nousu hyötyjä vai lisää haasteita maatalouden vesiensuojeluun?

Ajatus on heti oikeanlainen: käyttää ravinteet mahdollisimman tehokkaasti tuotannossa. Samasta vesiensuojeluajattelukin lähtee. Kosteikot, ravinnesiepparit sekä muut vesiensuojelurakenteet ojissa ovat vain laastareita – kallisarvoiset ravinteet ovat jo tällöin hukattu ja väärässä paikassa.

Kaikki lähtee maasta. Pelloilta lähtevään ravinnekuormitukseen vaikuttavat maaperätekijät, maankäyttö- ja viljelyhistoria sekä ilmastotekijät. Viljava maa tukee vesiensuojelua. Irtovesi valuu vesistöihin suurimmalta osin kasvukauden ulkopuolella. Lannan levityksen ajoitus on siis hyvän maan rakenteen lisäksi oleellista - ja haasteellista. Lannan viiveellä vapautuvien ravinteiden pitäisi olla kasvien käytettävissä, kun ne niitä tarvitsevat. Esimerkiksi lannan typpi ja rikki vapautuvat mikrobitoiminnan tuloksena, joten ajoituksen pettäessä ne ovat alttiina huuhtoutumiselle. Toisena haasteena on lannan sisältämän fosforin suuri määrä suhteessa typpeen. Ongelmaan löytyy ratkaisu prosessoinnista, joka samalla lisää ravinteiden säilyvyyttä ja mahdollistaa vesiä kuormittavasta syyslevityksestä luopumisen. Nestemäisen, separoidun jakeen fosfori-typpi -suhde on hyvä ja se voidaan levittää lähipellolle. Kiinteä, 80 % fosforia sisältävä jae taas voidaan kuljettaa kauemmaskin ja käyttää täsmälannoitteena peltolohkoilla. Kolmas haaste liittyy typen haihtumiseen ammoniakkina lannasta, joka pyritään estämään multaamalla lanta maan sisään vuorokauden sisällä levityksestä.

Kun lannoituksen määrä suhteutetaan kasvien tarvetta vastaavaksi, lanta mullataan ja kalkituksesta huolehditaan, saavat kasvit tehokkaasti lannan typen ja fosforin käyttöönsä. Tähän perustuu myös uudistetun, 1.4. voimaan tulevan nitraattiasetuksen lannan levitykseen liittyvät säännökset, joiden tarkoituksena on estää ravinteiden huuhtoutuminen ja ammoniakin haihtuminen. Oikein käytettynä lanta on siis arvokas ravinteiden, orgaanisen aineen ja hyödyllisten mikrobien lähde, jonka hyötykäyttö vähentää vesiin kohdistuvaa kuormitusta sekä suorasti että epäsuorasti mineraalilannoitteiden vähäisemmän käytön kautta. Onkin laskettu, että Suomen maatalous tuottaa 20 miljoonaa tonnia lantaa vuodessa ja määrä riittäisi lannoittamaan Suomen pellot fosforin osalta vuodeksi.

Lannan hyötykäyttöä on laajasti ja ansiokkaasti selvitetty viime vuosina mm. MTT:n HYÖTYLANTA-tutkimusohjelmassa sekä BSAG:n Järki Lanta –hankkeessa. Lisäksi MTT ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto ovat pureutuneet kestävään ruuantuotantoon nelivuotisessa Suomi kestävän ravinnetalouden mallimaaksi -hankkeessa. Syyskuussa 2014 MTT aloitti Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön –hankkeen, jonka tavoitteet on myös vesiensuojelussa sekä Suomen biotalousstrategian ravinteiden kierrätyksen toimeenpanossa. Alueellisella puolella MTK Häme on koonnut saman pöydän ääreen maatalous- ja vesiensuojeluorganisaatiot sekä oppilaitokset, jotta lanta saataisiin liikkumaan Hämeessä karjatiloilta viljelytiloille hankkeiden avulla. Lannan separointi ja hyötykäyttö tulee olemaan myös osa HAMK:n Mustialaan juuri avatun korkeatasoisen opetusnavetan toimintaa.

Maatalouden ja vesiensuojelun tavoitteet pysyvät samoina, keinot niiden saavuttamiseksi paranevat ilahduttavasti päivä päivältä.

Kirjoittaja Heidi Kontio on Vanajavesikeskuksen ympäristökoordinaattori. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti